Tag Archives: partituurit

Sähkökitarakvartetti

Posted on by

Sähkökitarakvartetti on 2017 perustettu yhtye joka – kuten nimestä voi päätellä – soittaa nykymusiikkia neljällä sähkökitaralla. Vuonna 2020 kvartetti kehitteli suunnitelman tilata kahdeksan uutta sävellystä ja äänittää vuosina 2021-2022 neljä levyä jotka sisältäisivät sekä nuo uudet teokset että vanhaa ohjelmistoa. Koneen Säätiö antoi myönteisen apurahapäätöksen joten projekti pääsi alkamaan 2021 ensimmäisten äänitysten ollessa sen vuoden marraskuussa.

Olin työskennellyt yhtyeen kanssa jo aikaisemmin joten kuvio oli sinällään suhteellisen selkeä. Haasteina oli lähinnä äänitysajan pituus (kaksi vuotta), teosten suuri määrä (16) ja muutamien sävellysten vaatimien erikoisjärjestelyiden toteuttaminen pysyen aikataulussa. Lisää kahvia.

Äänityspaikaksi valikoitui Ambience-studio Helsingin Herttoniemessä. Valintaan vaikutti mm. sijainti kvartetin treenitilojen lähellä sekä projektiin sopiva laitteisto. Studiosta löytyvä pa-laitteisto osoittautui myös tarpeelliseksi, mistä lisää myöhemmin. Iso bonus oli myös studion omat kitaravahvistimet jotka toimivat varalaitteina jos bändin omissa ilmeni ongelmia.

Perusideana projektissa oli yhtenäisen saundin luominen kaikille neljälle levylle joten pyrin pitämään perusmikityksen pitkälti samana eri äänityssessioiden välillä. Kvartetti soitti suurimmaksi osaksi samaan aikaan isossa äänitystilassa puoliympyrässä. Vahvistimien lähimikityksen lisäksi käytössä oli myös kaksi stereoparia muualla tilassa. Käytössä oli myös mikrofonit sähkökitaran akustisen äänen taltiointiin sekä kontaktimikrofoneja.

Suurin osa kappaleista oli äänittäjän näkökulmasta aika suoraviivaisia. Muutama otto joka osasta tai koko biisistä ja lopuksi näistä editoimalla lopullinen versio.

Muutama kappale tarjosi sitten enemmän pähkäiltävää. Daniel M Karlssonin Mutually Exclusive Continuities on teos viidelle sähkökitaralle jotka prosessoidaan tietokoneen kautta. Koska teoksessa ei käytetä perinteisiä kitaravahvistimia, käytin tässä tuota studion pa-laitteistoa tilasaundin luomiseen. Tämä kappale taisi olla myös yksi harvoja missä käytimme kuulokekuuntelua koska prosessoinnista johtuen oman soiton erottaminen kokonaisuudesta oli hankalaa.

Hafdís Bjarnadóttirin Hyrnan IV taas osoittautui haastavaksi sen vaatiman äärimmäisen keskittymisen takia. Pelkäsimme ettei studioaika riittäisi kappaleen äänittämiseen liveottoina joten yhtye äänitti vaikeimmat osuudet kotistudioissaan ja ajoimme ne sitten reamp-systeemillä vahvistimiin Ambiencessa. Loppujen lopuksi suurin osa kappaleesta onnistuttiin kuitenkin äänittämään perinteisellä tyylillä.

Puhtaasti äänityshaasteista isoimmaksi muodostui eri häiriöäänten siivoaminen äänityksistä. Osa kappaleista – kuten Clara de Asisin hieno Everyday less, less everyday – sisältää runsaasti hiljaisuutta jossa pienikin pörinä tai pedaalien naksuminen häiritsee ikävästi. Surinoiden metsästyksessä iZotopen guitar de-noise- ja spectral de-noise-plugarit olivat korvaamaton apu (ei sisällä kaupallista yhteistyötä). Pedaalien naksunnat poistelin käsityönä joko leikkaamalla palasia audiosta tai automatisoimalla eq:n naksahduskohdalla leikkaamaan ylemmät taajuudet pois ääniraidalta. Jälkimmäinen kuulosti usein luonnollisemmalta kuin koko audion leikkaaminen.

Tätä kirjoittaessa levyt I-III on jo julkaistu ja viimeisen IV-levyn miksaukset ovat loppusuoralla ja se ilmestynee lokakuun loppupuolella. Normikeikka.

Levyt I-III sekä muuta SKK-materiaalia löytyy täältä: linktr.ee/sahkokitarakvartetti

Quartet Lab ja Black Angels

Posted on by

Joskus vuonna 2012 sain puhelun Pekka Kuusistolta. Nämä olivat usein jännittäviä yhteydenottoja: milloin oli tarjolla yllätyskeikka Tukholmassa “tuossa 18 tunnin kuluttua”, milloin taas Pekka oli saanut idean teoksesta jossa nielaistaan mikrofoni. Ainakin jälkimmäisestä tapauksesta lisää myöhemmin Normikeikka-blogissa…

Tällä kertaa Quartet Lab-jousikvartetti tarvitsi äänimiestä George Crumbin Black Angels-teoksen esittämiseen. Huomasin sanovani kyllä ja elokuussa 2013 löysin itseni Espoon Sellosalista kvartetin harjoituksista.

sellosali
Teoksen tekninen puoli vaati heti hiukan soveltamista. Sävellys oli valmistunut 1970 ja elektroninen toteutus oli mietitty sen ajan tekniikka mielessä. Partituuri neuvoi käyttämään sähköviulua, -alttoa ja -selloa ja vahvistukseksi ehdotettiin kovaäänisiä kitaravahvistimia. Bändi halusi soittaa kuitenkin ehdottomasti omilla tutuilla akustisilla soittimillaan ja muutenkin päätimme hiukan “hifistää” tekniikkapuolta.

stage plan.jpg
Otin kuitenkin hiukan koppia tuosta 60-/70-luvun estetiikasta ja käytin paikoitellen säröjä ja jousikaikumallinnuksia tuomaan soittoon lisää särmää. Death Metal-termein yritin siis olla sekä “tekninen” että “brutaali”.
Koska teos vaati nopeita vaihtoja eri efektimaailmojen välillä, päädyin käyttämään efektointiin tietokonetta ja näin joka osaan pystyi ohjelmoimaan eri kaiku- ja efektiasetukset. Varsinaisesta miksauspöydästä kulki äänikortille eri jousisoittimien ja yhdessä osassa käytettävien viinilasien mikrofonit.
Niin, nuo viinilasit. Pääsenkin lopulta tämänkertaiseen Normikeikka-osioon. Black Angelsin kymmenennessä osassa “God Music” kolme kvartetin jäsentä siirtyy soittamaan viinilaseja ja niiden vahvistaminen osoittautui tämän projektin kovimmaksi pähkinäksi.

god music.jpg
Nuo lasit aiheuttivat jo muutenkin pientä päänvaivaa: koska niitä soitetaan jousilla (2 kpl per soittaja) niiden täytyi olla tukevasti kiinni alustassaan. Lisäksi juuri oikeanlaisten pöytien hankkiminen keikkapaikoille osoittautui haastavaksi. Aikamme laseja erilaisiin pöytiin teippailtuamme rakensin niille omat alustat vanerista johon lasit kiinnitettiin siipimuttereilla ja kumitulpilla. Ja ennen kaikkea sain taas tekosyyn käydä Herttoniemen Mega-Etolassa.

Lasien äänen vahvistaminen oli tosin edelleen ratkaisematta. Periaatteessa sen olisi voinut hoitaa “perinteisillä” mikrofoneilla, mutta ongelmaksi muodostui God Musicissa oleva fortissimo-sellosoolo jota tulvi mikrofoneista enemmän kuin noita laseja. Ehdotinkin jossain vaiheessa jo puolivakavissani lasiosuuden nauhoittamista etukäteen ja soittamista tietokoneelta. Bändi ei innostunut ajatuksesta. Eli takaisin työhuoneelle.

sello ff
Muistin sitten Jarmo Saaren Solu-projektin parissa työskennellessäni Jarmon käyttäneen omassa viinilasisoittimessaan kontaktimikkejä. Ei kun omaa prototyyppiä rakentamaan. Parin kokeilun jälkeen päädyin systeemiin jossa jokaisen lasin (näitä on lavalla siis yhteensä 20) alla oli oma kontaktimikrofoni. Lasit sijaitsivat lavalla kolmessa ryhmässä ja näistä jokaiseen tuli oma esivahvistin johon sen paikan mikrofonit summattiin.
Soundi oli kauniisti sanoen hivenen “mielenkiintoinen” mutta tarpeeksi toimiva ja ennenkaikkea selloton. Viinilasien ääntä myös efektoitiin varsin raskaalla kädellä.

17075984565_d6dd39ae49_o_zps55g0nwtw
Tämä viimeinen versio osoittautui menestykseksi ja toimi hyvin “piuhat kiinni ja menoksi”-pohjalta yhden pitemmän rundin ja muutaman pistokeikan. Itse viinilasit matkasivat yhdessä tavallisessa matkalaukussa vaahtomuovin sisällä. Muistaakseni vain kaksi tai kolme lasia rikkoutui lentomatkoilla. Viinilasisoittimien rakentamiseen ja virittämiseen meni joka ilta sellaiset 45-60 minuuttia ja niitä soitettiin esityksessä muutama minuutti. Normikeikka.

PS. Jos jollain on tietoa teoksen 70-luvun esityksien nauhoituksista niin saa laittaa vinkkiä. Olisi mielenkiintoista kuulla miltä Black Angels on sen aikaisella tekniikalla toteutettuna kuulostanut.

Osuma-ensemble, Gérard Grisey ja Le noir de l’étoile

Posted on by

Monipuolinen lyömäsoitintaiteilija Janne Tuomi otti yhteyttä ja tiedusteli tulisinko avustamaan Osuma-ensembleä Musica Nova-festivaaleilla. Esitettävänä olisi Gérard Griseyn järkäle Le noir de l’étoile kuudelle perkussionistille ja ääninauhalle. Lupauduin oitis ja jäin odottelemaan millainen paketti Tampereelta saapuisi. Ranskalainen spektrimusiikki ei varsinaisesti ole ykkösosaamisaluettani joten en tuntenut teosta ennestään.

Lähes 150-sivuinen nuotti saapui oheismateriaaleineen ja aloitin selvittelyn. Selviteltävää riittikin koska kävi pian ilmi että nauhaosuus oli merkitty nuotteihin varsin suurpiirteisesti. Teos oli valmistunut 89-90 ja silloin tuo elektroniikkaosuus oli soitettu adat– ja dat-nauhoilta. Nämä oli myöhemmin siirretty modernimpaan muotoon tietokoneelle.

kasettipieni

Nauhaosuuden perusidea oli kuusi eri klikki- ja ohjeraitaa, yksi jokaiselle perkussionistille. Tämä mahdollistaa monimutkaiset polytempolliset rakenteet, esimerkiksi heti ensimmäisessä osassa on yhtäaikaa käytössä tempot 65, 60, 75, 90, 105 ja 120. DVD:ltä löytyi 2 x 7 ääniraitaa, 6 eri klikkiraitaa sekä yksi raita jossa luettuna pelkät nuottien harjoitusmerkit. Nämä oli jaettu kahteen osaan, luultavasti siitä käytännön syystä ettei adat-nauhan pituus (noin 40 minuuttia) riittänyt koko teoksen mittaiseen klikkiraitaan. Perkussio-osuuksien välissä – ja hiukan päällekkin – teoksessa soi pulsarien säteilystä muokattu ääniraita.

Nuo pulsarinauhoitukset aiheuttivat hiukan salapoliisityötä. Nuotin mukana oli klikkiraitojen lisäksi kaksi aiff-tiedostoa: pulsar_dat.aiff ja texts_dat.aiff. Jälkimmäisessä oli puhuttu alustus kolmella eri kielellä ja ensimmäisessä yli 46 minuuttia pulsariääniä. Nuottiin oli merkitty ainoastaan kaksi paikkaa missä pulsarinauhoitus käynnistetään. Lisää kahvia keittymään.

pulsar

Paketissa tuli myös pdf jossa oli skannaus alkuperäisen datin sisällysluettelosta sekä lisäinformaatiota italiaksi. Tässä vaiheessa kannattanee mainita että nuotti + audio-ohjeistus nauhalla taas oli ranskaksi. En itse puhu kumpaakaan kieltä.  “The dat_pulsar folder contains the stereo audio file extracted from the digital transfer of the master datum, formatted at 44.1 kHz 16 bit. The audiofile time matches that of dat. The dat does not have program number” kertoi google translate ja jatkoin ihmettelyä. Pulsarinauhoituksessa oli ääniä kolmesta eri tähdestä, nuotti puhui vain kahdesta ja kaikki nauhoitukset vaikuttivat olevan aivan liian pitkiä: noin 15 minuuttia per tähti. Grisey itse oli kuollut vuonna 1998 joten säveltäjältäkään ei ollut enää mahdollisuutta kysyä neuvoa.

Löysin onneksi teoksesta pari nauhoitusta ja onnistuin niitä kuuntelemalla selvittämään arvoituksen. Käytössä oli vain kaksi ensimmäistä pulsarinauhoitusta (Vela– ja PSR B0329+54-tähdet) ja molemmat feidattiin pois käsin. Samalla selvisi myös että clicknauhojen jälkimmäinen puolisko pitää pysäyttää erikseen yhdessä kohdassa.

griseynuotti

Esityspaikkana toimi Temppeliaukion kirkko ja Osuma sijoittui – kuten nuotissa ohjeistettiin – yleisön ympärille. Tämä tarkoitti siis kohtuullisen pitkiä kuulokepiuhoja: koko kierros yleisön ympäri oli noin 100 metriä. Kolvasin muutaman adapterin ja linkitin kuuntelut xlr-kaapeleilla. Loppu olikin sitten helppoa: Bright toimitti tekniikan, bändi soitti ilman vahvistusta ja pa-pinoon ajettiin vain nuo edellämainitut pulsariäänet. Normikeikka.

Yleistä: d&b:n pa, 270m mikkikaapelia, läppäri + Focusrite 8in/8out äänikortti + Reaper. Kerrat jolloin aioin vahingossa kirjoittaa “pultsari”: noin 100.