Sähkökitarakvartetti

Sähkökitarakvartetti on 2017 perustettu yhtye joka – kuten nimestä voi päätellä – soittaa nykymusiikkia neljällä sähkökitaralla. Vuonna 2020 kvartetti kehitteli suunnitelman tilata kahdeksan uutta sävellystä ja äänittää vuosina 2021-2022 neljä levyä jotka sisältäisivät sekä nuo uudet teokset että vanhaa ohjelmistoa. Koneen Säätiö antoi myönteisen apurahapäätöksen joten projekti pääsi alkamaan 2021 ensimmäisten äänitysten ollessa sen vuoden marraskuussa.

Olin työskennellyt yhtyeen kanssa jo aikaisemmin joten kuvio oli sinällään suhteellisen selkeä. Haasteina oli lähinnä äänitysajan pituus (kaksi vuotta), teosten suuri määrä (16) ja muutamien sävellysten vaatimien erikoisjärjestelyiden toteuttaminen pysyen aikataulussa. Lisää kahvia.

Äänityspaikaksi valikoitui Ambience-studio Helsingin Herttoniemessä. Valintaan vaikutti mm. sijainti kvartetin treenitilojen lähellä sekä projektiin sopiva laitteisto. Studiosta löytyvä pa-laitteisto osoittautui myös tarpeelliseksi, mistä lisää myöhemmin. Iso bonus oli myös studion omat kitaravahvistimet jotka toimivat varalaitteina jos bändin omissa ilmeni ongelmia.

Perusideana projektissa oli yhtenäisen saundin luominen kaikille neljälle levylle joten pyrin pitämään perusmikityksen pitkälti samana eri äänityssessioiden välillä. Kvartetti soitti suurimmaksi osaksi samaan aikaan isossa äänitystilassa puoliympyrässä. Vahvistimien lähimikityksen lisäksi käytössä oli myös kaksi stereoparia muualla tilassa. Käytössä oli myös mikrofonit sähkökitaran akustisen äänen taltiointiin sekä kontaktimikrofoneja.

Suurin osa kappaleista oli äänittäjän näkökulmasta aika suoraviivaisia. Muutama otto joka osasta tai koko biisistä ja lopuksi näistä editoimalla lopullinen versio.

Muutama kappale tarjosi sitten enemmän pähkäiltävää. Daniel M Karlssonin Mutually Exclusive Continuities on teos viidelle sähkökitaralle jotka prosessoidaan tietokoneen kautta. Koska teoksessa ei käytetä perinteisiä kitaravahvistimia, käytin tässä tuota studion pa-laitteistoa tilasaundin luomiseen. Tämä kappale taisi olla myös yksi harvoja missä käytimme kuulokekuuntelua koska prosessoinnista johtuen oman soiton erottaminen kokonaisuudesta oli hankalaa.

Hafdís Bjarnadóttirin Hyrnan IV taas osoittautui haastavaksi sen vaatiman äärimmäisen keskittymisen takia. Pelkäsimme ettei studioaika riittäisi kappaleen äänittämiseen liveottoina joten yhtye äänitti vaikeimmat osuudet kotistudioissaan ja ajoimme ne sitten reamp-systeemillä vahvistimiin Ambiencessa. Loppujen lopuksi suurin osa kappaleesta onnistuttiin kuitenkin äänittämään perinteisellä tyylillä.

Puhtaasti äänityshaasteista isoimmaksi muodostui eri häiriöäänten siivoaminen äänityksistä. Osa kappaleista – kuten Clara de Asisin hieno Everyday less, less everyday – sisältää runsaasti hiljaisuutta jossa pienikin pörinä tai pedaalien naksuminen häiritsee ikävästi. Surinoiden metsästyksessä iZotopen guitar de-noise- ja spectral de-noise-plugarit olivat korvaamaton apu (ei sisällä kaupallista yhteistyötä). Pedaalien naksunnat poistelin käsityönä joko leikkaamalla palasia audiosta tai automatisoimalla eq:n naksahduskohdalla leikkaamaan ylemmät taajuudet pois ääniraidalta. Jälkimmäinen kuulosti usein luonnollisemmalta kuin koko audion leikkaaminen.

Tätä kirjoittaessa levyt I-III on jo julkaistu ja viimeisen IV-levyn miksaukset ovat loppusuoralla ja se ilmestynee lokakuun loppupuolella. Normikeikka.

Levyt I-III sekä muuta SKK-materiaalia löytyy täältä: linktr.ee/sahkokitarakvartetti

Mikrofonit ja “mikrofonit”

Äänittäessä pyritään yleensä mahdollisimman “läpinäkyvään” tai “esittävään” lopputulokseet. Silloin tällöin on kuitenkin pieni tai isompi väritys tai suorastaan tuhoaminen tarpeen. Tässä muutamia mietteitä ja anekdootteja aiheesta. Lisää kahvia.

mikkikollaasi

Vaikka itse vierastankin “ennen oli paremmin”-ajattelua niin kieltämättä äänen tuhoaminen _oli_ astetta hauskempaa ennen izotope trash-tyyppisiä “instant-vääristimiä”.

“Kaiutin mikrofonina” lienee se yleisin keino astua perinteisen äänitystekniikan ulkopuolelle. Kaiutinelementti bassorummun mikrofonina kuuluu ihan studioiden peruskattaukseen. Itse käytin kerran varastosta löytynyttä kotistereoiden 3-tiekaiutinta kun oma “äänityskaiutin” unohtui työhuoneelle. Hyvin päästiin näinkin maaliin. Näytti toki myös hyvältä valokuvissa.

Astetta eksoottisempi ratkaisu on käyttää kuulokkeita mikrofonina. Sopivat liitinadapterit kehiin ja äänitys onnistuu jopa stereona. Tuloksena on isommilla kuulokkeilla usein “nuhaisempi” ja “gramofonimaisempi” soundi ja pienemmillän nappiluureilla sitten tylympää rutinaa. Ipodin nappiluurit teipattuna akustisen kitaran kanteen on tullut myös vastaan livekeikoilla.

Kun ei kaiuttimet ja kuulokkeet enää riitä täytyy alkaa mikittämään kaikkea muuta resonoivaa. Esimerkiksi filmikelan kotelo toimii kontaktimikitettynä hienosti mikrofonina. Taajuusvaste ei ainakaan ole enää liian todenmukainen. Tässä esimerkiksi nuo lisärummut noin ajasta 6.00->biisin loppuun on äänitetty pelkästään tuollaisella 20 sentin kokoisella filmikotelolla (kts. kuva biisin alla).

filmipurkki
Yhdessä studiossa (olikohan tämä Jukka Orman legendaarinen Lenin Karma Total Sound Kaapelitehtaalla?) roikkui seinällä kokonainen tiskiallaskokonaisuus kontaktimikitettynä. Sellainen astetta rajumpi peltikaiku.

Joskus taas on pakko mennä vielä syvemmälle. 90-luvun lopulla olimme äänittämässä Giant Robot-yhtyeen ensimmäistä ep:tä ja työn alla oli beatbox-raitaan “joku oudompi soundi”. Päädyimme ajamaan beatboxauksen Schallerin wah/yoy-pedaalin läpi isoon tarkkailukaiuttimeen. Kaiuttimen päällä oli resonoimassa akustinen kitara viritettynä avoimeen sointuun. Kaiutin/kitara-yhdistelmä mikittämällä saatiin aikaan tämä levylle päätynyt puhina. Tai ainakin nämä ainesosat muistan 20 vuotta myöhemmin. Normikeikka.