Sähkökitarakvartetti

Sähkökitarakvartetti on 2017 perustettu yhtye joka – kuten nimestä voi päätellä – soittaa nykymusiikkia neljällä sähkökitaralla. Vuonna 2020 kvartetti kehitteli suunnitelman tilata kahdeksan uutta sävellystä ja äänittää vuosina 2021-2022 neljä levyä jotka sisältäisivät sekä nuo uudet teokset että vanhaa ohjelmistoa. Koneen Säätiö antoi myönteisen apurahapäätöksen joten projekti pääsi alkamaan 2021 ensimmäisten äänitysten ollessa sen vuoden marraskuussa.

Olin työskennellyt yhtyeen kanssa jo aikaisemmin joten kuvio oli sinällään suhteellisen selkeä. Haasteina oli lähinnä äänitysajan pituus (kaksi vuotta), teosten suuri määrä (16) ja muutamien sävellysten vaatimien erikoisjärjestelyiden toteuttaminen pysyen aikataulussa. Lisää kahvia.

Äänityspaikaksi valikoitui Ambience-studio Helsingin Herttoniemessä. Valintaan vaikutti mm. sijainti kvartetin treenitilojen lähellä sekä projektiin sopiva laitteisto. Studiosta löytyvä pa-laitteisto osoittautui myös tarpeelliseksi, mistä lisää myöhemmin. Iso bonus oli myös studion omat kitaravahvistimet jotka toimivat varalaitteina jos bändin omissa ilmeni ongelmia.

Perusideana projektissa oli yhtenäisen saundin luominen kaikille neljälle levylle joten pyrin pitämään perusmikityksen pitkälti samana eri äänityssessioiden välillä. Kvartetti soitti suurimmaksi osaksi samaan aikaan isossa äänitystilassa puoliympyrässä. Vahvistimien lähimikityksen lisäksi käytössä oli myös kaksi stereoparia muualla tilassa. Käytössä oli myös mikrofonit sähkökitaran akustisen äänen taltiointiin sekä kontaktimikrofoneja.

Suurin osa kappaleista oli äänittäjän näkökulmasta aika suoraviivaisia. Muutama otto joka osasta tai koko biisistä ja lopuksi näistä editoimalla lopullinen versio.

Muutama kappale tarjosi sitten enemmän pähkäiltävää. Daniel M Karlssonin Mutually Exclusive Continuities on teos viidelle sähkökitaralle jotka prosessoidaan tietokoneen kautta. Koska teoksessa ei käytetä perinteisiä kitaravahvistimia, käytin tässä tuota studion pa-laitteistoa tilasaundin luomiseen. Tämä kappale taisi olla myös yksi harvoja missä käytimme kuulokekuuntelua koska prosessoinnista johtuen oman soiton erottaminen kokonaisuudesta oli hankalaa.

Hafdís Bjarnadóttirin Hyrnan IV taas osoittautui haastavaksi sen vaatiman äärimmäisen keskittymisen takia. Pelkäsimme ettei studioaika riittäisi kappaleen äänittämiseen liveottoina joten yhtye äänitti vaikeimmat osuudet kotistudioissaan ja ajoimme ne sitten reamp-systeemillä vahvistimiin Ambiencessa. Loppujen lopuksi suurin osa kappaleesta onnistuttiin kuitenkin äänittämään perinteisellä tyylillä.

Puhtaasti äänityshaasteista isoimmaksi muodostui eri häiriöäänten siivoaminen äänityksistä. Osa kappaleista – kuten Clara de Asisin hieno Everyday less, less everyday – sisältää runsaasti hiljaisuutta jossa pienikin pörinä tai pedaalien naksuminen häiritsee ikävästi. Surinoiden metsästyksessä iZotopen guitar de-noise- ja spectral de-noise-plugarit olivat korvaamaton apu (ei sisällä kaupallista yhteistyötä). Pedaalien naksunnat poistelin käsityönä joko leikkaamalla palasia audiosta tai automatisoimalla eq:n naksahduskohdalla leikkaamaan ylemmät taajuudet pois ääniraidalta. Jälkimmäinen kuulosti usein luonnollisemmalta kuin koko audion leikkaaminen.

Tätä kirjoittaessa levyt I-III on jo julkaistu ja viimeisen IV-levyn miksaukset ovat loppusuoralla ja se ilmestynee lokakuun loppupuolella. Normikeikka.

Levyt I-III sekä muuta SKK-materiaalia löytyy täältä: linktr.ee/sahkokitarakvartetti

Mikrofonit ja “mikrofonit”

Äänittäessä pyritään yleensä mahdollisimman “läpinäkyvään” tai “esittävään” lopputulokseet. Silloin tällöin on kuitenkin pieni tai isompi väritys tai suorastaan tuhoaminen tarpeen. Tässä muutamia mietteitä ja anekdootteja aiheesta. Lisää kahvia.

mikkikollaasi

Vaikka itse vierastankin “ennen oli paremmin”-ajattelua niin kieltämättä äänen tuhoaminen _oli_ astetta hauskempaa ennen izotope trash-tyyppisiä “instant-vääristimiä”.

“Kaiutin mikrofonina” lienee se yleisin keino astua perinteisen äänitystekniikan ulkopuolelle. Kaiutinelementti bassorummun mikrofonina kuuluu ihan studioiden peruskattaukseen. Itse käytin kerran varastosta löytynyttä kotistereoiden 3-tiekaiutinta kun oma “äänityskaiutin” unohtui työhuoneelle. Hyvin päästiin näinkin maaliin. Näytti toki myös hyvältä valokuvissa.

Astetta eksoottisempi ratkaisu on käyttää kuulokkeita mikrofonina. Sopivat liitinadapterit kehiin ja äänitys onnistuu jopa stereona. Tuloksena on isommilla kuulokkeilla usein “nuhaisempi” ja “gramofonimaisempi” soundi ja pienemmillän nappiluureilla sitten tylympää rutinaa. Ipodin nappiluurit teipattuna akustisen kitaran kanteen on tullut myös vastaan livekeikoilla.

Kun ei kaiuttimet ja kuulokkeet enää riitä täytyy alkaa mikittämään kaikkea muuta resonoivaa. Esimerkiksi filmikelan kotelo toimii kontaktimikitettynä hienosti mikrofonina. Taajuusvaste ei ainakaan ole enää liian todenmukainen. Tässä esimerkiksi nuo lisärummut noin ajasta 6.00->biisin loppuun on äänitetty pelkästään tuollaisella 20 sentin kokoisella filmikotelolla (kts. kuva biisin alla).

filmipurkki
Yhdessä studiossa (olikohan tämä Jukka Orman legendaarinen Lenin Karma Total Sound Kaapelitehtaalla?) roikkui seinällä kokonainen tiskiallaskokonaisuus kontaktimikitettynä. Sellainen astetta rajumpi peltikaiku.

Joskus taas on pakko mennä vielä syvemmälle. 90-luvun lopulla olimme äänittämässä Giant Robot-yhtyeen ensimmäistä ep:tä ja työn alla oli beatbox-raitaan “joku oudompi soundi”. Päädyimme ajamaan beatboxauksen Schallerin wah/yoy-pedaalin läpi isoon tarkkailukaiuttimeen. Kaiuttimen päällä oli resonoimassa akustinen kitara viritettynä avoimeen sointuun. Kaiutin/kitara-yhdistelmä mikittämällä saatiin aikaan tämä levylle päätynyt puhina. Tai ainakin nämä ainesosat muistan 20 vuotta myöhemmin. Normikeikka.

Piipittävä Iglu

Kaiken rakentelun ja yleisen äänisäätämisen lisäksi olen silloin tällöin tehnyt myös koodausprojekteja. Aikaisemmin nämä ovat olleet Max/MSP tai PureData-pohjaisia, mutta viime aikoina on käynyt myös Arduino-maailma tutuksi.
Sakari Kannosto kasasi viime vuonna Galleria Sculptoriin näyttelyä ja kysäisi olisiko yhteen veistokseen mahdollista rakentaa liikkeeseen tai etäisyyteen reagoiva ääni. Huomasin sanovani “tottakai!” ja menin työhuoneelle ihmettelemään mitä tuli taas luvattua. Lisää kahvia.

Teos johon ääni tuli oli Sakarin Iglu/Igloo joka koostui 36:sta kierrätetystä flatnäytöstä ja 36:sta Raspberry Pi-minitietokoneesta, jotka pyörittivät näytöissä näkyviä videoita.

IMG_8646

Äänilaitteistona toimi 1 kappale “karvalakki” Arduino Uno-alustaa, neljä kappaletta ultraäänipulssilla toimivia etäisyyssensoreita ja kasa piuhoja ja liittimiä. Koska teokseen ei mitään isoja äänenpaineita tarvittu, oli äänentoistona yksinkertaisesti subbarilla varustetut tietokonekaiuttimet.

iglu_proto

Kaunis proto

Nuo sensorit toimivat yksinkertaisesti lähettämällä niiden trig-pinnille lyhyt pulssi mittauksen aloittamiseksi ja tämän jälkeen echo-pinnistä napataan kulunut aika (viive trigger- ja echo-pulssien välissä) eli etäisyys sensorin ja kohteen välillä. Kun etäisyys pienenee, nousee todennäköisyys että Arduino tuottaa ääntä.

Ultrasonic Sensor – HC-SR04

Pelkällä Arduinolla ei kauniisti sanottuna kovin monimutkaista äänisynteesiä saa aikaan, periaatteessa laite kykenee tuottamaan kanttiaaltopiipitystä pwm-ulostuloistaan. Tässä tapauksessa haluttu ääni oli kuitenkin geiger-mittarin tyyppistä “nakutusta” joten äänipuolikin pystyttiin toteuttamaan suoraan samalla Arduinolla ilman ulkoisia äänilähteitä.

Johtuen varmaankin noista kaikista monitoreista ja niiden aiheuttamista häiriöistä sain lopulta kolme sensoria neljästä toimimaan luotettavasti. Luultavasti useampi Arduino sijoitettuna ympäri veistosta ja lyhyemmät piuhavedot olisivat se parempi vaihtoehto. Nuo alustat maksavat halvimmillaan muutaman euron (linkki) joten ihan potentiaalinen vaihtoehto.

Normikeikka.

Sakari Kannosto: Viimeiselle Rannalla 29.1.2018 asti Taidekeskus Mältinrannassa.

Sakari Kannosto: Iglu, Igloo 2017, kierrätysnäytöt, videot, teräs, ääni, 300cm x 150cm x 150cm. Äänet: Teemu Korpipää. Editointi: Omnia koulutuksen Av- ja metalliopiskelijat. Av-opettajat: Ville Markkula, Lasse West. Runko: metalli opettaja: Sakari Lång.

Pink Twins Infinity

infinity-logo_rgb_square400

Pink Twins-duo Juha ja Vesa Vehviläinen ovat tarjonneet muutamankin Normikeikan vuosien varrella. Olen masteroinut kaksikolle mm. kahdeksan tunnin mittaisen audio/video-dvd:n ja 10″ vinyylin jossa on B-puolella 50 päättymätöntä uraa.
Tällä kertaa projektina oli teos “Infinity” ARS 2017-näyttelyyn. Nettiselaimessa pyörivällä Infinity-sivulla kävijät pystyvät tekemään oman miksauksensa Pink Twinsin lähdemateriaalista. Ja siitä päästäänkin tämänkertaiseen haasteeseen: tuo lähdemateriaali pitäisi “masteroida” ja sitä oli yli 300 tuntia. Keitin lisää kahvia.

Äänitöissä on usein kyse ongelmanratkaisusta ja tämä oli täsmälleen sitä. Jos olisin masteroinut tuon määrän audiota edes osapuilleen samalla pieteetillä kuin esimerkiksi levymasterit, menisi siihen oletettavasti kymmeniä työpäiviä. Piti selkeästi keksiä jotain muuta.

pinktwins3
Vaihtoehtoinen lähestymistapa oli tarpeen myös sen takia että sivulla miksataan siis useampi audioraita yhteen. Maksimissaan näitä on samanaikaisesti neljä päällekkäin ja yhdistelmät olisivat täysin satunnaisia. Aloinkin tutkia spektrianalysaattorilla millaisia summautumisia noista yhdistelmistä keskimäärin tulee ja samalla seurailin M/S-tasojen kasautumista.

pinktwins2

Näiden pohjalta sain aikaan masterointiketjun tai “-automaatin” joka mielestäni keskimääräisesti paransi ja selkeytti lopputulosta. Nyt pitikin enää keksiä miten tuo +300 tuntia materiaalia prosessoitaisiin helpoiten ketjun läpi. Onneksi ratkaisu oli lähellä: Reaper-daw:stä löytyi Batch Converter-toiminto jolla voi mm. prosessoida halutun listan äänifileitä au/vst-ketjun läpi.
Audion käsittely hoitui lopulta suoraan Pink Twins-työhuoneella, jonne vain toimitin tuon kasaamani efektiketjun. Todellista etätyöskentelyä. Pari vuorokautta kuulemma meni laskennassa. Normikeikka.

PT-studiolive400

 

Pink Twins Infinity edelleen aktiivisena osoitteessa pinktwinsinfinity.com.