Sähkökitarakvartetti

Posted on by

Sähkökitarakvartetti on 2017 perustettu yhtye joka – kuten nimestä voi päätellä – soittaa nykymusiikkia neljällä sähkökitaralla. Vuonna 2020 kvartetti kehitteli suunnitelman tilata kahdeksan uutta sävellystä ja äänittää vuosina 2021-2022 neljä levyä jotka sisältäisivät sekä nuo uudet teokset että vanhaa ohjelmistoa. Koneen Säätiö antoi myönteisen apurahapäätöksen joten projekti pääsi alkamaan 2021 ensimmäisten äänitysten ollessa sen vuoden marraskuussa.

Olin työskennellyt yhtyeen kanssa jo aikaisemmin joten kuvio oli sinällään suhteellisen selkeä. Haasteina oli lähinnä äänitysajan pituus (kaksi vuotta), teosten suuri määrä (16) ja muutamien sävellysten vaatimien erikoisjärjestelyiden toteuttaminen pysyen aikataulussa. Lisää kahvia.

Äänityspaikaksi valikoitui Ambience-studio Helsingin Herttoniemessä. Valintaan vaikutti mm. sijainti kvartetin treenitilojen lähellä sekä projektiin sopiva laitteisto. Studiosta löytyvä pa-laitteisto osoittautui myös tarpeelliseksi, mistä lisää myöhemmin. Iso bonus oli myös studion omat kitaravahvistimet jotka toimivat varalaitteina jos bändin omissa ilmeni ongelmia.

Perusideana projektissa oli yhtenäisen saundin luominen kaikille neljälle levylle joten pyrin pitämään perusmikityksen pitkälti samana eri äänityssessioiden välillä. Kvartetti soitti suurimmaksi osaksi samaan aikaan isossa äänitystilassa puoliympyrässä. Vahvistimien lähimikityksen lisäksi käytössä oli myös kaksi stereoparia muualla tilassa. Käytössä oli myös mikrofonit sähkökitaran akustisen äänen taltiointiin sekä kontaktimikrofoneja.

Suurin osa kappaleista oli äänittäjän näkökulmasta aika suoraviivaisia. Muutama otto joka osasta tai koko biisistä ja lopuksi näistä editoimalla lopullinen versio.

Muutama kappale tarjosi sitten enemmän pähkäiltävää. Daniel M Karlssonin Mutually Exclusive Continuities on teos viidelle sähkökitaralle jotka prosessoidaan tietokoneen kautta. Koska teoksessa ei käytetä perinteisiä kitaravahvistimia, käytin tässä tuota studion pa-laitteistoa tilasaundin luomiseen. Tämä kappale taisi olla myös yksi harvoja missä käytimme kuulokekuuntelua koska prosessoinnista johtuen oman soiton erottaminen kokonaisuudesta oli hankalaa.

Hafdís Bjarnadóttirin Hyrnan IV taas osoittautui haastavaksi sen vaatiman äärimmäisen keskittymisen takia. Pelkäsimme ettei studioaika riittäisi kappaleen äänittämiseen liveottoina joten yhtye äänitti vaikeimmat osuudet kotistudioissaan ja ajoimme ne sitten reamp-systeemillä vahvistimiin Ambiencessa. Loppujen lopuksi suurin osa kappaleesta onnistuttiin kuitenkin äänittämään perinteisellä tyylillä.

Puhtaasti äänityshaasteista isoimmaksi muodostui eri häiriöäänten siivoaminen äänityksistä. Osa kappaleista – kuten Clara de Asisin hieno Everyday less, less everyday – sisältää runsaasti hiljaisuutta jossa pienikin pörinä tai pedaalien naksuminen häiritsee ikävästi. Surinoiden metsästyksessä iZotopen guitar de-noise- ja spectral de-noise-plugarit olivat korvaamaton apu (ei sisällä kaupallista yhteistyötä). Pedaalien naksunnat poistelin käsityönä joko leikkaamalla palasia audiosta tai automatisoimalla eq:n naksahduskohdalla leikkaamaan ylemmät taajuudet pois ääniraidalta. Jälkimmäinen kuulosti usein luonnollisemmalta kuin koko audion leikkaaminen.

Tätä kirjoittaessa levyt I-III on jo julkaistu ja viimeisen IV-levyn miksaukset ovat loppusuoralla ja se ilmestynee lokakuun loppupuolella. Normikeikka.

Levyt I-III sekä muuta SKK-materiaalia löytyy täältä: linktr.ee/sahkokitarakvartetti

Laite-esittelyssä: Tommi Keränen

Posted on by

Normikeikka päättää hiljaisuuden aloittamalla uuden sarjan missä kokeellisen musiikin tekijät esittelevät lyhyesti laitteistoaan.

Tommi Keränen lienee Suomen tunnetuimpia noise-muusikoita. Soololevytysten ja -esiintymisten lisäksi Keränen vaikuttaa mm. Testicle Hazard-duossa, Pymathon-yhtyeessä sekä Paal Nilssen-Love Large Unitissa.

Idea tähän haastatteluun tuli siitä että vaikka olen työskennellyt Keräsen kanssa lukuisia kertoja, en oikeastaan tiedä miten hänen laitteistonsa toimii, mistä nuo äänet oikeasti tulevat. Eli lähdetäänpä kylään Tommille.

Tommin laitteiston ydin on pieni äänimikseri ja siihen kytketyt efektipedaalit. Pedaalit on kytketty mikserin aux-syötön kautta kahteen eri feedback-looppiin – eli signaali palaa lopuksi takaisin mikserin kanavaan josta se ajetaan uudestaan efektilenkin alkuun – ja tämä kiertosignaali onkin laitteiston tärkein äänilähde. Osa pedaaleista on hyvinkin tavanomaisia: Boss- ja Digitech-delaypedaalit, Behringer basso-EQ (bassomalli koska säädöt ulottuvat matalammille taajuuksille kuin kitaramallissa) ja tremolo. Osa taas erikoisempia kuten Lovetone Ring Stinger–ring modulatorin kopio (joka toimii myös oskillaattorina), Fuzz Factory-särö ja DOD Buzz Box (eräänlainen oktaaverin ja särön yhdistelmä). Kun kysyin mitkä ovat laitteiston tärkeimmät osaset Tommi mainitsikin juuri Ring Stingerin ja Buzz Boxin. Muut laitteet ovat kuulemma “korvattavissa millä tahansa vastaavalla”. Myös mikserin merkillä ja laadulla ei tuntunut olevan suurempaa merkitystä, kunhan siinä on tuo mainittu aux-lähtö, 4-5 sisäänmenoa ja kolmialueinen taajuuskorjain. Kotisoitteluun ja äänittelyyn Tommi kertoi käyttävänsä mielellään vanhaa Ibanez-mikseriä ja neliraitanauhurin mikseripuolta.

Muita äänilähteitä – “perinteisempi puoli” kuten Tommi asian ilmaisi – löytyy sivuketjusta jossa on kontaktimikrofoneja, irrallinen kitaran mikrofoni, pienoissyntetisaattori Postcard Weevil, radio ja jousikaiku. Näitä ajetaan mm. Fuzz Factoryn ja Boss delay-pedaalin läpi.


Noise-estetiikkaan kuuluu myös olennaisesti tehokkaat vahvistimet. Tommin mukaan tämä on tärkeää koska silloin voi bändisoitossa tuntea olevansa myös “osa yhtyettä” ja ääni kuuluu “oikeasta suunnasta”. Sooloesiintymisissä vahvistimien merkitys korostuu entisestään koska tavoitteena on Tommin omin sanoin “kolmiulotteinen, äärimmäisen tiheä saundi”. “Mitä enemmän, sen parempi” olikin vastaus kun kysyin millaista vahvistusta hän suosii. Tommin omina vahvistimina on Custom Soundin ja Rolandin tehokkaat keyboard-vahvistimet kun taas vuokralaitteista suosikki on Roland Jazz Chorus. Joskus käytössä on myös minivahvistin jota käytetään lisäfeedbackiin esim. kontaktimikrofonien kautta.

Normikeikka.

Kerästä voi kuulla keikalla huomenna perjantaina 22.10. Tender Wreckage-tapahtumassa Pien Brewpubissa Helsingissä. Mukana myös Musa Dwarf ja Joachim Nordwall. Event link

Midi-harmooni

Posted on by

Opiskelukaverini, multitalentti Eero Grundström otti yhteyttä ja kysyi olisiko mahdollista rakentaa matkaharmoonin bassokoskettimista lähtevä jänniteohjaus. Ennenkuin edes tarkalleen tajusin mitä tuo tarkoitti ilmoitin että tottakai kiinnostaa ja aloin keittämään kahvia.

Matkaharmooni

Muutama asia oli jo selvillä. Ensinnäkin tarve oli vain alimmalle 17 koskettimelle. Toiseksi Eero halusi systeemistä mielellään läppärittömän (läppärin avulla olisi ollut ehkä mahdollista tunnistaa sävelkorkeudet mikrofonisignaalista ja tulkita ne midiksi). Kolmanneksi tilaa soittimen sisällä (kts. kuva alempana) oli aika vähän.

Ensimmäiseksi kannattaa toki tarkistaa onko joku jo keksinyt pyörän. Pianon tyyppisiin kosketinsoittimiin oli tarjolla muutamakin eri ratkaisu mutta ne ovat varsin hintavia eikä toisaalta ollut mitään tietoa niiden soveltumisesta tällaiseen projektiin. Luultavasti myös koskettimien leveys ja tuo tilaongelma olisi ollut esteenä. Jouduin siis kehittämään oman systeemin. Oh joy.

Ensimmäiseksi kokeilin painesensoreita. Nämä tuntuivat vaativan aivan liikaa voimaa toimiakseen luotettavasti joten ne hylättiin saman tien. Mekaaniset kytkimet diskattiin koska ne luultavasti vaikuttaisivat liikaa soittotuntumaan. Seuraavaksi muistui mieleen hanureissa käytettävä midityssysteemi joka toimii magneettikytkimillä. Pari magneettikytkintä siis tilaukseen ja testit käyntiin. Magneettiteippi ei antanut tarpeeksi vetovoimaa mutta askarteluliikkestä löytyneet pikkumagneetit toimivat täydellisesti. Voitiinkin siirtyä projektissa eteenpäin.

Tarve siis oli cv-signaalille. Pyörittelin hetken Arduinon käyttämistä mutta siitä tarpeeksi tarkan cv-signaalin saaminen vaikutti liian hankalalta projektilta. Tässä oli haasteita jo muutenkin.

Koska Eerolla oli modulaarissaan valmiina midi-cv-muunnin niin päädyimme lopulta Raspberry Pi-minitietokoneeseen joka tulkitsisi magneettikytkimet midi-dataksi joka muutetaan sitten tuolla modulaarin muuntimella cv-signaaliksi. Tämä mahdollisti samalla myös systeemin käytön minkä tahansa usb-midi-laitteen kanssa.

<nörttiosuus alkaa> Raspberry Pi:ssä (käytin 3 B+ mallia) löytyi suoraan piirilevyltä 26 GPIO-pinniä noiden magneettikytkimien lukemiseen. Ja suureksi onneksi vanhaan tuttuu Pure Data-ohjelmointikieleen löytyi WiringPi-laajennus jolla noita pinnejä pystyi tarkkailemaan. Python-opiskelun pystyi siis siirtämään vielä tulevaisuuteen. RasPi-työvaiheessa pääsi toki muutama voimasana kun OSX-maailmaan tottunut äänisuunnittelija tutustui Linux-maailman autostartteihin ja midiasetuksiin. Myös GPIO-pinnien hämmentävä “lepotila”-logiikka aiheutti pientä päänvaivaa. Mutta maaliin päästiin. Pure Datassa koodasin myös lisäpalikan joka valitsee Eeron toiveiden mukaan matalimman soitetun nuotin. Eli jos Eero soittaa harmoonilla esim. C-vitossoinnun (C-G) lähetetään midillä ulos pelkkä C. </nörttiosuus loppuu>

Loppu projektista kului millimetrejä mittaillen, piirilevylle komponentteja mallaillen ja kolvi käryten. Valmis systeemi toimii “piuhat kiinni ja menoksi”-pohjalta eikä tarvitse mitään näyttöjä tai näppäimistöjä. Kaikki softat käynnistyy autostartilla noin 20 sekunnissa. RasPin koteloon asennettu ledi kertoo milloin systeemi on toimintavalmis ja vilkuttelee myös aina kun nuo magneettikytkimet aktivoituu.

midiharmooni

Melkein valmis midiharmooni. Löydä kuvasta tulitikku.

Encorena Eeron systeemissä ilmeni ongelma jossa tuo usb-yhteys meni “nukkumaan” jos midiä ei liikkunut pariin sekuntiin. Syyksi paljastui linux-asennuksen usb-virransäästö joka pysyi poissa kun lähetin usb-porttiin soiton ohessa turhaa cc-dataa puolen sekunnin välein. Ilmeisesti oma testilaitteeni (Arturia MicroBrute) lähetteli usb:llä jotain joka riitti pitämään tuon portin päällä RasPin päässä. Kaikenlaista sitä. Normikeikka.

Mi.Mu-hanskat

Posted on by

Pekka Saarikorpi otti 2019 yhteyttä ja aiheena oli jälleen Ableton Liven ohjaaminen samalla liikkuen ja tanssien. Olimme painineet aiheen kimpussa jo 2017, mutta nyt oli tarve ohjata tietokonetta täysin langattomasti.

Oma ehdotukseni oli käyttää TouchOsc-appia. TouchOsc on mobiililaitteissa pyörivä ohjausympäristö jonka käyttöliittymä on käyttäjän määriteltävissä.

TouchOsc-kokeilut olivat sinällään ihan lupaavia, mutta Pekka oli samoihin aikoihin kuullut myös Imogen Heapin kehittämistä Mi.Mu-hanskoista jotka mahdollistaisivat monipuolisemman midi-ohjauksen ja myös vapaamman liikkumisen. Näihin lopulta myös päädyttiin.

https://www.instagram.com/p/B7MLDKlh-wr/&nbsp;

Pekka hoiti Mi.Mu-hanskojen ohjelmoinnin joten minun ratkaistavaksi jäi pari pähkinää Ableton Liven päässä. Hanskat toimivat sensoreilla jotka mittaavat sormien asentoja (näillä ohjelmistolle voidaan opettaa esim. “nyrkki” ja “avokämmen”-tyyppisiä komentoja) sekä mm. kiihtyvyyttä ja käsien asentoja eri akseleilla. Järjestelmä ei ymmärrettävistä syistä voi olla yhtä absoluuttisen tarkka kuin perinteinen midi-ohjain joten välillä nuotteja jäi soittamatta ja välillä niitä tuli liikaa. Nyt lisää kahvia.

Ajosessioon päätyi lopulta kolme “turvaverkkoa”. Ensimmäiseksi rakensin Max for Live-palikan joka mahdollisti Liven master scenen laukomisen taaksepäin. Ohjelmasta löytyy midi-ohjattavat napit laukaistavan scenen hakemiseen ja laukaisemiseen siirtyen samalla eteenpäin. Tämä Max-palikka vastaanottaa taaksepäin-komennon hanskoilta ja lähettää sen jälkeen IAC-väylää pitkin Livelle käskyn siirtää laukaistavaa Scene-paikkaa 2 askelta taakse (tai ylöspäin) ja sen jälkeen vielä käskyn laukaista tuo scene. Lopputuloksena on Scene-laukaisu “taaksepäin” ohjelmoinnissa. Samalla opin että näitä käskyjä ei saa lähettää liian nopeasti, 150ms välein lähetetyt komennot tuntuivat toimivan luotettavasti.

Tässä välissä on hyvä valottaa tuota IAC-väylää. Tuolla väylällä voi ohjata OSX-laitteissa midi-dataa eri ohjelmien välillä. Vähemmän käytetty kikka on ohjata tuon kautta midi-dataa takaisin samaan ohjelmaan. Tällöin voidaan Liven kanavatasolla (missä nuo Max for live-palikat operoivat) tehtyä mididataa ajaa takaisin Liven midi-inputteihin ja käyttää sitä Liven Midi Remote-puolen ohjaukseen, kuten esimerkiksi juuri noihin Scene Launch-käskyihin. Windows-puolella on myös pari vaihtoehtoa vastaavaan reitittelyyn.

Toinen “turvaverkko” oli midiraita jossa oli ohjelmoituna nuotteja jotka – jälleen IAC-väylän kautta – laukaisisivat Scene Launch-komennon automaattisesti tietyn ajan kuluttua. Tällöin ääniohjelmointi rullaisi eteenpäin (tosin hiukan myöhässä) vaikka yhteys Mi.Mu-hanskojen kanssa katoaisi kokonaan.

Viimeiseksi lisäsimme vielä kolmannen pikku Max-apulaisen joka rajoitti eteenpäin/taaksepäin-komentojen virtaa. Jos Live sai esimerkiksi käskyn laukaista ohjelmointi eteenpäin jätetään sen jälkeen kahden sekunnin ajan sama komento huomioimatta. Tämä helpottikin huomattavasti tuplakomentojen kanssa.

Bonuspähkinöinä oli vielä Mi.Mu-hanskojen langattoman yhteyden ihmettelyä. Hanskat toimivat WLAN-yhteydellä joten ruuhkaisia WLAN-kanavia pitää väistellä ettei kommunikaatiossa ole viiveitä. Onneksi ohjaussoftassa on sisäänrakennettu WLAN-skanneri. Wifi Explorer Lite vaikuttaa hyvältä ilmaiselta vaihtoehdolta.

Ps. Kiitokset Aku Raskille tuon IAC-väyläkikan neuvomisesta.

Wusheng Companyn “Trog” (Musiikki ja äänisuunnittelu: Pekka Saarikorpi) Kanneltalossa vielä 25.1., 30.1. ja 31.1. 

Penninvenyttäjät osa 1

Posted on by

#Normikeikka on ollut viimeaikoina hiukan kiireinen josta on seurannut valitettava radiohiljaisuus. Väljempiä aikatauluja odotellessa aloitetaan tässä uusi #Penninvenyttäjät-osio.

Oletettavasti meillä kaikilla on budjetti joskus tiukemmalla. Itse miksasin monta vuotta omalla pajalla (lue: kimppakämpän nurkassa) JBL:n Control 1-kaiuttimilla koska muuhun ei silloin ollut varaa. Noita Control ykkösiä näkee siis yleensä ravintoloitten asennuskaiuttimina. Voi niillä näköjään myös miksata.

Mutta päivän aiheeseen. Tässä yksi penninvenytyskikka mitä tuli käytettyä vuosia. Rumpuiskujen korvaaminen miksauksessa sampleillä on kohtuullisen yleinen miksaustoimenpide, joka ikävästi vaatii melkein jokaisessa DAW:ssä ylimääräisiä investointeja. Esimerkiksi ProToolsissa yleinen Soundreplacer maksaa kolmisensataa dollaria. Aika paljon rahaa kun oli silloin nuo opintolainatkin maksettavana.

Kun olin editoinut käsin lähes jännetuppitulehdukseen asti uusia sampleja soitettujen päälle oli aika keksiä jotain muuta. Olin siirtynyt Reaper-äänitysohjelman (joka on 60 dollarin lisenssillään jo sellaisenaan yksi #penninvenyttäjät-vinkki) käyttäjäksi ja siitä löytyi vakiona palikat kiertotiehen. Nyt lisää sitä kahvia.

Ensimmäiseksi tarvitsemme keinon muuttaa rumpuraidan audio midiksi. Tämä onnistuu Reaperin ReaGate-efektillä. Sinänsä normaali gate-efekti sisältää myös option lähettää haluttu midinuotti päälle/pois-pari gaten avautuessa/sulkeutuessa (aktivoi “Send MIDI on open/close”). Vasemmalla olevalla threshold-säätimellä voi hienosäätää miten herkästi nuotteja tehtaillaan. Release/hold-säätimillä taas voi hienosäätää soitettavan nuotin ja soivan soundin pituuutta jos se on tarpeellista. Riippuen audioraidan sisällöstä joku 15-40ms on hyvä lähtökohta.

replace1

Audio on nyt muutettu midiksi. Samplejen soittamiseen Reaperistä löytyy nimihirviö ReaSamplOmatic5000 (kuka näitä oikein keksii?). Browse-nappulalla haluttu samplerumpu sisään ja jos kaikki meni nappiin pitäisi samplerummun soida nyt alkuperäisen raidan rytmiin. Attack/release/Pitch offset-säädöillä voi muokata samplen soundia. Aaltomuodon vasemmasta reunasta voi raahata aloituspaikkaa myöhemmäksi jos samplen ajoitus on pielessä. Miinuspuolena tässä ratkaisussa toki on dynamiikan puute. Sama sample joko soi tai ei soi.

replace2

Ja jos haluat käyttää alkuperäistä raitaa samplekorvatun rinnalla tee siitä alkuperäisestä raidasta kopio ennen näitä toimenpiteitä.

#Normikeikka.

 

Mikrofonit ja “mikrofonit”

Posted on by

Äänittäessä pyritään yleensä mahdollisimman “läpinäkyvään” tai “esittävään” lopputulokseet. Silloin tällöin on kuitenkin pieni tai isompi väritys tai suorastaan tuhoaminen tarpeen. Tässä muutamia mietteitä ja anekdootteja aiheesta. Lisää kahvia.

mikkikollaasi

Vaikka itse vierastankin “ennen oli paremmin”-ajattelua niin kieltämättä äänen tuhoaminen _oli_ astetta hauskempaa ennen izotope trash-tyyppisiä “instant-vääristimiä”.

“Kaiutin mikrofonina” lienee se yleisin keino astua perinteisen äänitystekniikan ulkopuolelle. Kaiutinelementti bassorummun mikrofonina kuuluu ihan studioiden peruskattaukseen. Itse käytin kerran varastosta löytynyttä kotistereoiden 3-tiekaiutinta kun oma “äänityskaiutin” unohtui työhuoneelle. Hyvin päästiin näinkin maaliin. Näytti toki myös hyvältä valokuvissa.

Astetta eksoottisempi ratkaisu on käyttää kuulokkeita mikrofonina. Sopivat liitinadapterit kehiin ja äänitys onnistuu jopa stereona. Tuloksena on isommilla kuulokkeilla usein “nuhaisempi” ja “gramofonimaisempi” soundi ja pienemmillän nappiluureilla sitten tylympää rutinaa. Ipodin nappiluurit teipattuna akustisen kitaran kanteen on tullut myös vastaan livekeikoilla.

Kun ei kaiuttimet ja kuulokkeet enää riitä täytyy alkaa mikittämään kaikkea muuta resonoivaa. Esimerkiksi filmikelan kotelo toimii kontaktimikitettynä hienosti mikrofonina. Taajuusvaste ei ainakaan ole enää liian todenmukainen. Tässä esimerkiksi nuo lisärummut noin ajasta 6.00->biisin loppuun on äänitetty pelkästään tuollaisella 20 sentin kokoisella filmikotelolla (kts. kuva biisin alla).

filmipurkki
Yhdessä studiossa (olikohan tämä Jukka Orman legendaarinen Lenin Karma Total Sound Kaapelitehtaalla?) roikkui seinällä kokonainen tiskiallaskokonaisuus kontaktimikitettynä. Sellainen astetta rajumpi peltikaiku.

Joskus taas on pakko mennä vielä syvemmälle. 90-luvun lopulla olimme äänittämässä Giant Robot-yhtyeen ensimmäistä ep:tä ja työn alla oli beatbox-raitaan “joku oudompi soundi”. Päädyimme ajamaan beatboxauksen Schallerin wah/yoy-pedaalin läpi isoon tarkkailukaiuttimeen. Kaiuttimen päällä oli resonoimassa akustinen kitara viritettynä avoimeen sointuun. Kaiutin/kitara-yhdistelmä mikittämällä saatiin aikaan tämä levylle päätynyt puhina. Tai ainakin nämä ainesosat muistan 20 vuotta myöhemmin. Normikeikka.

Piipittävä Iglu

Posted on by

Kaiken rakentelun ja yleisen äänisäätämisen lisäksi olen silloin tällöin tehnyt myös koodausprojekteja. Aikaisemmin nämä ovat olleet Max/MSP tai PureData-pohjaisia, mutta viime aikoina on käynyt myös Arduino-maailma tutuksi.
Sakari Kannosto kasasi viime vuonna Galleria Sculptoriin näyttelyä ja kysäisi olisiko yhteen veistokseen mahdollista rakentaa liikkeeseen tai etäisyyteen reagoiva ääni. Huomasin sanovani “tottakai!” ja menin työhuoneelle ihmettelemään mitä tuli taas luvattua. Lisää kahvia.

Teos johon ääni tuli oli Sakarin Iglu/Igloo joka koostui 36:sta kierrätetystä flatnäytöstä ja 36:sta Raspberry Pi-minitietokoneesta, jotka pyörittivät näytöissä näkyviä videoita.

IMG_8646

Äänilaitteistona toimi 1 kappale “karvalakki” Arduino Uno-alustaa, neljä kappaletta ultraäänipulssilla toimivia etäisyyssensoreita ja kasa piuhoja ja liittimiä. Koska teokseen ei mitään isoja äänenpaineita tarvittu, oli äänentoistona yksinkertaisesti subbarilla varustetut tietokonekaiuttimet.

iglu_proto

Kaunis proto

Nuo sensorit toimivat yksinkertaisesti lähettämällä niiden trig-pinnille lyhyt pulssi mittauksen aloittamiseksi ja tämän jälkeen echo-pinnistä napataan kulunut aika (viive trigger- ja echo-pulssien välissä) eli etäisyys sensorin ja kohteen välillä. Kun etäisyys pienenee, nousee todennäköisyys että Arduino tuottaa ääntä.

Ultrasonic Sensor – HC-SR04

Pelkällä Arduinolla ei kauniisti sanottuna kovin monimutkaista äänisynteesiä saa aikaan, periaatteessa laite kykenee tuottamaan kanttiaaltopiipitystä pwm-ulostuloistaan. Tässä tapauksessa haluttu ääni oli kuitenkin geiger-mittarin tyyppistä “nakutusta” joten äänipuolikin pystyttiin toteuttamaan suoraan samalla Arduinolla ilman ulkoisia äänilähteitä.

Johtuen varmaankin noista kaikista monitoreista ja niiden aiheuttamista häiriöistä sain lopulta kolme sensoria neljästä toimimaan luotettavasti. Luultavasti useampi Arduino sijoitettuna ympäri veistosta ja lyhyemmät piuhavedot olisivat se parempi vaihtoehto. Nuo alustat maksavat halvimmillaan muutaman euron (linkki) joten ihan potentiaalinen vaihtoehto.

Normikeikka.

Sakari Kannosto: Viimeiselle Rannalla 29.1.2018 asti Taidekeskus Mältinrannassa.

Sakari Kannosto: Iglu, Igloo 2017, kierrätysnäytöt, videot, teräs, ääni, 300cm x 150cm x 150cm. Äänet: Teemu Korpipää. Editointi: Omnia koulutuksen Av- ja metalliopiskelijat. Av-opettajat: Ville Markkula, Lasse West. Runko: metalli opettaja: Sakari Lång.

Pink Twins Infinity

Posted on by

infinity-logo_rgb_square400

Pink Twins-duo Juha ja Vesa Vehviläinen ovat tarjonneet muutamankin Normikeikan vuosien varrella. Olen masteroinut kaksikolle mm. kahdeksan tunnin mittaisen audio/video-dvd:n ja 10″ vinyylin jossa on B-puolella 50 päättymätöntä uraa.
Tällä kertaa projektina oli teos “Infinity” ARS 2017-näyttelyyn. Nettiselaimessa pyörivällä Infinity-sivulla kävijät pystyvät tekemään oman miksauksensa Pink Twinsin lähdemateriaalista. Ja siitä päästäänkin tämänkertaiseen haasteeseen: tuo lähdemateriaali pitäisi “masteroida” ja sitä oli yli 300 tuntia. Keitin lisää kahvia.

Äänitöissä on usein kyse ongelmanratkaisusta ja tämä oli täsmälleen sitä. Jos olisin masteroinut tuon määrän audiota edes osapuilleen samalla pieteetillä kuin esimerkiksi levymasterit, menisi siihen oletettavasti kymmeniä työpäiviä. Piti selkeästi keksiä jotain muuta.

pinktwins3
Vaihtoehtoinen lähestymistapa oli tarpeen myös sen takia että sivulla miksataan siis useampi audioraita yhteen. Maksimissaan näitä on samanaikaisesti neljä päällekkäin ja yhdistelmät olisivat täysin satunnaisia. Aloinkin tutkia spektrianalysaattorilla millaisia summautumisia noista yhdistelmistä keskimäärin tulee ja samalla seurailin M/S-tasojen kasautumista.

pinktwins2

Näiden pohjalta sain aikaan masterointiketjun tai “-automaatin” joka mielestäni keskimääräisesti paransi ja selkeytti lopputulosta. Nyt pitikin enää keksiä miten tuo +300 tuntia materiaalia prosessoitaisiin helpoiten ketjun läpi. Onneksi ratkaisu oli lähellä: Reaper-daw:stä löytyi Batch Converter-toiminto jolla voi mm. prosessoida halutun listan äänifileitä au/vst-ketjun läpi.
Audion käsittely hoitui lopulta suoraan Pink Twins-työhuoneella, jonne vain toimitin tuon kasaamani efektiketjun. Todellista etätyöskentelyä. Pari vuorokautta kuulemma meni laskennassa. Normikeikka.

PT-studiolive400

 

Pink Twins Infinity edelleen aktiivisena osoitteessa pinktwinsinfinity.com.

 

 

Quartet Lab ja Black Angels

Posted on by

Joskus vuonna 2012 sain puhelun Pekka Kuusistolta. Nämä olivat usein jännittäviä yhteydenottoja: milloin oli tarjolla yllätyskeikka Tukholmassa “tuossa 18 tunnin kuluttua”, milloin taas Pekka oli saanut idean teoksesta jossa nielaistaan mikrofoni. Ainakin jälkimmäisestä tapauksesta lisää myöhemmin Normikeikka-blogissa…

Tällä kertaa Quartet Lab-jousikvartetti tarvitsi äänimiestä George Crumbin Black Angels-teoksen esittämiseen. Huomasin sanovani kyllä ja elokuussa 2013 löysin itseni Espoon Sellosalista kvartetin harjoituksista.

sellosali
Teoksen tekninen puoli vaati heti hiukan soveltamista. Sävellys oli valmistunut 1970 ja elektroninen toteutus oli mietitty sen ajan tekniikka mielessä. Partituuri neuvoi käyttämään sähköviulua, -alttoa ja -selloa ja vahvistukseksi ehdotettiin kovaäänisiä kitaravahvistimia. Bändi halusi soittaa kuitenkin ehdottomasti omilla tutuilla akustisilla soittimillaan ja muutenkin päätimme hiukan “hifistää” tekniikkapuolta.

stage plan.jpg
Otin kuitenkin hiukan koppia tuosta 60-/70-luvun estetiikasta ja käytin paikoitellen säröjä ja jousikaikumallinnuksia tuomaan soittoon lisää särmää. Death Metal-termein yritin siis olla sekä “tekninen” että “brutaali”.
Koska teos vaati nopeita vaihtoja eri efektimaailmojen välillä, päädyin käyttämään efektointiin tietokonetta ja näin joka osaan pystyi ohjelmoimaan eri kaiku- ja efektiasetukset. Varsinaisesta miksauspöydästä kulki äänikortille eri jousisoittimien ja yhdessä osassa käytettävien viinilasien mikrofonit.
Niin, nuo viinilasit. Pääsenkin lopulta tämänkertaiseen Normikeikka-osioon. Black Angelsin kymmenennessä osassa “God Music” kolme kvartetin jäsentä siirtyy soittamaan viinilaseja ja niiden vahvistaminen osoittautui tämän projektin kovimmaksi pähkinäksi.

god music.jpg
Nuo lasit aiheuttivat jo muutenkin pientä päänvaivaa: koska niitä soitetaan jousilla (2 kpl per soittaja) niiden täytyi olla tukevasti kiinni alustassaan. Lisäksi juuri oikeanlaisten pöytien hankkiminen keikkapaikoille osoittautui haastavaksi. Aikamme laseja erilaisiin pöytiin teippailtuamme rakensin niille omat alustat vanerista johon lasit kiinnitettiin siipimuttereilla ja kumitulpilla. Ja ennen kaikkea sain taas tekosyyn käydä Herttoniemen Mega-Etolassa.

Lasien äänen vahvistaminen oli tosin edelleen ratkaisematta. Periaatteessa sen olisi voinut hoitaa “perinteisillä” mikrofoneilla, mutta ongelmaksi muodostui God Musicissa oleva fortissimo-sellosoolo jota tulvi mikrofoneista enemmän kuin noita laseja. Ehdotinkin jossain vaiheessa jo puolivakavissani lasiosuuden nauhoittamista etukäteen ja soittamista tietokoneelta. Bändi ei innostunut ajatuksesta. Eli takaisin työhuoneelle.

sello ff
Muistin sitten Jarmo Saaren Solu-projektin parissa työskennellessäni Jarmon käyttäneen omassa viinilasisoittimessaan kontaktimikkejä. Ei kun omaa prototyyppiä rakentamaan. Parin kokeilun jälkeen päädyin systeemiin jossa jokaisen lasin (näitä on lavalla siis yhteensä 20) alla oli oma kontaktimikrofoni. Lasit sijaitsivat lavalla kolmessa ryhmässä ja näistä jokaiseen tuli oma esivahvistin johon sen paikan mikrofonit summattiin.
Soundi oli kauniisti sanoen hivenen “mielenkiintoinen” mutta tarpeeksi toimiva ja ennenkaikkea selloton. Viinilasien ääntä myös efektoitiin varsin raskaalla kädellä.

17075984565_d6dd39ae49_o_zps55g0nwtw
Tämä viimeinen versio osoittautui menestykseksi ja toimi hyvin “piuhat kiinni ja menoksi”-pohjalta yhden pitemmän rundin ja muutaman pistokeikan. Itse viinilasit matkasivat yhdessä tavallisessa matkalaukussa vaahtomuovin sisällä. Muistaakseni vain kaksi tai kolme lasia rikkoutui lentomatkoilla. Viinilasisoittimien rakentamiseen ja virittämiseen meni joka ilta sellaiset 45-60 minuuttia ja niitä soitettiin esityksessä muutama minuutti. Normikeikka.

PS. Jos jollain on tietoa teoksen 70-luvun esityksien nauhoituksista niin saa laittaa vinkkiä. Olisi mielenkiintoista kuulla miltä Black Angels on sen aikaisella tekniikalla toteutettuna kuulostanut.

Pekka Saarikorpi ja triggerit

Posted on by

Rumpali ja bodyperkussionisti Pekka Saarikorpi tiedusteli olisiko mahdollista rakentaa “hiukan isompia” midikytkimiä. Työn alla oli tanssiesitys jossa Pekka laukoisi Ableton -tilanteita soittamisen ja tanssimisen lomassa. Idea olisi siis tehdä polkimista hiukan isompia ja kestävämpiä kuin perinteiset jalkakytkimet.

Ehdotin ratkaisuksi kontaktimikitettyjä vanerilevyjä johon tulisi kumimatto päälle ja huopa alle. Huopa toimisi eristeenä mahdollisille lattiaresonansseille ja väärille triggauksille. Nuo levyt olisivat myös erillisiä toisistaan, joten ne voisi levitellä lattialle sopiville etäisyyksille toisistaan, mikä myös helpottaisi yksittäiseen “maaliin” osumista.

piezo

Pietsoelementti

Aluksi suunnittelin käyttäväni kommunikointiin tietokoneen kanssa Leonardo-arduinoa (Leonardon hyvä puoli on että se näkyy suoraan usb-midi-laitteena esim. Abletonissa) mutta onneksi nukuin yön yli ja päätin tarkistaa olisiko pyörä jo keksitty. DDrumilta löytyikin suht edullinen DDTI Trigger Interface joka tekisikin kaiken tarvittavan. Kyseessä on siis suht yksinkertainen laite joka tulkitsee analogisignaaleja usb-midiksi. Laite toimii OSX:n alla ilman ajureita ja kaikki laitteen parametrit ovat säädettävissä suoraan etupaneelista. Lisäksi löytyi mm. crosstalk-säätö virhetriggauksien poistoon. Ja laite sisälsi 99 muistipaikkaa. Kaikki erittäin hyviä ominaisuuksia.

Rakensin ensin parista pietsoelementistä, vanerista ja ruokailualustasta demoversion. Tämä tuntui toimivan tarpeeksi hyvin ja päätimme jatkaa projektia. Levyn aineksiksi hankin 10mm vesivaneria, kumimattoa ja huonekaluhuopaa. Elektroniikaksi tuli sitten noita pietsoelementtejä, audiokaapelia ja liittimet. “Triggausalueen” laajentamiseksi kumimaton alle tulisi joka levyyn neljä elementtiä. Lisäksi rakensin interfacen ja levyjen välille 4-kanavaisen kaapelin kytkentöjä varten. Levypäähän valitsin xlr-liittimet koska silloin kaapeleita pystyisi jatkamaan tarpeen vaatiessa helposti mikkikaapeleilla.

Itse rakentaminen sujuikin sitten ilman ongelmia. Isoin pulma taisi olla tarpeeksi vahvan kontaktiliiman löytäminen kumimaton ja vesivanerin väliin. Eli aika vähällä selvittiin tällä kertaa. Normikeikka.

triggerit

Valmiit triggerit